Talviviikko Nuorgamissa

Nuorgamiin saapuessasi voit aistia Jäämeren, jonka läheisyys tekee Euroopan unionin pohjoisimmasta kylästä vireän ja kansainvälisen talvellakin. Viikko alueen valokuvauksellisissa maisemissa vierähtää helposti vaikkapa revontulia ja puutonta tunturin avaruutta ihmetellen, mutta harva pystyy vastustamaan retkeä Jäämerelle.

– Lähes kaikki Nuorgamiin saapuvat haluavat päästä Jäämerelle, useimmat moottorikelkkaillen, Marjatta Holmberg Nuorgamin Lomakeskuksesta kertoo. 

Kokeneet kelkkailijat suuntaavat Jäämerelle yksin, mutta kokemattomamman kannattaa lähteä matkaan paikallisen oppaan turvallisessa ohjauksessa.

– Kaiken kokeneille kelkkailijoillekin suosittelen upeaa kahden päivän reissua Euroopan pohjoisimpaan mannerpisteeseen Mehamniin – Euroopan katolle. Matka yli Ifjordin puuttoman tunturin on upea.

Sääolot tunturissa voivat vaihtua nopeasti, joten Marjatta suosittelee ottamaan oppaan mukaan. Merikalaretki Mehamnissa kruunaa matkan ja vaihtelua paluumatkaan saa jatkamalla Hurtigrutenilla Båtsfjordiin ja sieltä uusien kokemusten kera takaisin Nuorgamiin.

– Merikalastusretkellä voi käydä myös lähempänä Nessebyssä, jonne voi piipahtaa meiltä autolla – kelkkareittiä sinne ei mene.

Talvisella taivaalla revontulia voi nähdä jopa kolmena yönä neljästä, joten jos viikolle sattuu pilvettömiä iltoja, kannattaa käyttää ne välkehtivän valoilmiön seuraamiseen. Revontulia voi katsella vaikkapa Tenon rantatörmällä tai Tenon jäällä.

– Kylästä voi myös nousta lumikenkäillen tai kävellen Isovaaran päälle, josta on aivan huikaisevat näkymät. Viemme asiakkaitamme myös moottorikelkalla tunturiin. 

Matkailuyrittäjä viettää itse vapaapäivänsä mieluiten perheen kanssa yhdistetyllä hiihto- ja lumikenkäretkellä tunturissa.

– Evästelemme nuotiotulilla ja vain nautimme. Kevättalvella käymme rautupilkillä lähijärvillä. Mikään ei voita kevättalven hohtavia hankia Nuorgamin tuntureilla!

Jäämeren läheisyys vaikuttaa Nuorgamin ilmastoon kaikkina vuodenaikoina. Talvet ovat leudompia kuin etelämpänä Lapissa ja pakkasjaksot, jolloin voi olla jopa -30 astetta pakkasta, ovat lyhyitä. Lämpökin hellii matkailijaa.

– Tunturiretkillä lämpöä antaa nuotiotulet laavussa, illalla saunan makoisat löylyt ja hyvä ruoka – siinä se!

Nuorgamin Lomakeskus Nuorgam
0400 294 669, info(at)nuorgaminlomakeskus.fi